Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

1.7.2009 HAU Openissa

Osallistuttiin Myryn kanssa HAU Openissa eli osallistuttiin epävirallisiin agilitykilpailuihin. Kilpailevien luokassa kisasivat kaikki luokat eli ykköset, kakkoset ja kolmoset, ja kullekin oli oma ihannaika. Tuomarina oli Seppo Savikko, ja ratana oli Agirodun Open Class.

Kisa sujui ihan kivasti, vaikka parissa kohdassa käännökset olivat vähän turhan pitkät. Mutta virheittä selvittiin maaliin. Etenkin keppeihin olen tosi tyytyväinen, sillä koira oli selkeästi edellä ja haki kepit oikein :) Kakkosten ihanneaika alitettiin 4,3 sekunnilla, millä sijoituttiin 5. sijalle. Osallistujia oli 44, joista suurin osa taisi kuitenkin tarkoituksella ottaa hylyn.

Pari kuvaa (kuvat © Jukka Pätynen, ks. Koirakuvat.kuvat.fi):
1.7.2009 A-este
A-esteellä.

1.7.2009 Maali
Maalissa.

Muistinvarainen piirros radasta:
1.7.2009 Agilityrata